Tämä lajianalyysi valjakkoajosta on kirjoitettu vuonna 2021 ja oli osa eläinten fysioterapian erikoistumisopintoja. Tein kirjoitusta varten melko paljon taustatyötä ja siinä samalla minulle avautui, kuinka valtava liikkumisen kapasiteetti koirilla on ja mitkä asiat tekevät sen mahdolliseksi. Erittäin mielenkiintoista. Kirjoitus on aika pitkä, mutta kannattaa lukea ainakin kohta 2. Lajianalyysi, missä käydään läpi juurikin yllä mainittuja asioita ja tutustutaan IIX -hybridilihassoluihin.
Valjakkoajo
SISÄLLYS
1 Valjakkoajo – nome style
1.1 Lajiesittely
1.2 Säännöt
2 Lajianalyysi
2.1 Kuormitusfysiologia valjakkoajossa
2.2 Valjakkoajon vaatimat fyysiset ominaisuudet ja suorituskyky
3 Koiran valmentaminen valjakkoajoon
4 Valjakkokoiran ruokinta
LÄHTEET
1 Valjakkoajo – nome style
Valjakkoajo on Suomen valjakkourheilijoiden liiton alainen kilpailulaji. Suomessa kilpailuita järjestää myös Suomen Palveluskoiraliitto.
1.1 Lajiesittely
Valjakkoajokilpailussa 4,6,8 tai avoin määrä koiria vetää rekeä ohjaajan seisoessa reen jalaksilla. Ohjaajan tehtävänä on tasapainottaa rekeä ja ohjata sitä antamalla käskyjä johtajakoirille. Kilpailumatkat vaihtelevat 7-26 km sprinttimatkoista keskipitkiin 300-600 km matkoihin ja pitkiin, useita päiviä kestäviin yli 1000km matkojen kilpailuihin. Pohjois-Amerikassa pisin kilpailumatka on 1500 km. (Valjakkourheiluliitto 2015.)
1.2 Säännöt
Valjakkoajon koiramäärä vaihtelee kilpailuluokan mukaan, kuten myös käytetyn reen malli ja paino. Perusvarusteina ovat vetovaljaat, jotka kytketään vetoliinalla rekeen, näille ja monille lisävarusteille on säännöissä luonnollisesti määritelty tarkempia vaatimuksia. Koirat juoksevat reen edessä pareittain toisiinsa kytkettyinä. Tavallisesti pakollisina varusteina reessä on jarru ja jarrumatto, koirankuljetuspussi sekä puskukaari ja puskuankkuri. Kaikki kilpailijat tarvitsevat kilpailulisenssin, poislukien harrastesarja. Miehet ja naiset kilpailevat valjakkoajossa samoissa luokissa. Kilpailut ovat kestoltaan usein kaksi tai kolmipäiväisiä ja lopputuloksen ratkaisee päivien yhteenlaskettu tulos. Kilpailujen ajan koirat pysyvät samoina, joskin koiria saa jättää pois luokassa vaaditus minimikoiramäärän puitteissa. Kaikissa Suomessa käytävissä kilpailuissa noudatetaan kansainvälisen lajiliiton IFSS sääntöjä. Koirien tulee olla mikrosirutettuja ja niiden rokotusten ja loishäätöjen tulee olla asianmukaiset. (Valjakkourheiluliitto 2015.)
2 Lajianalyysi
2.1 Kuormitusfysiologia valjakkoajossa
Tärkein valjakkokoiralta vaadittava fyysinen ominaisuus on kestävyys. Koiran elimistöllä on luonnostaan suuri aerobinen kapasiteetti jo lihassolutasolla tarkasteltuna, sillä koiran lihaksistossa on merkittävä määrä IIX- hybridi lihassolutyyppiä, jonka ansiosta koiran elimistö voi tuottaa energiaa aerobisesti lähes loputtomasti. IIX tyypin lihassolut ovat ominaisuuksiltaan I ja IIA tyyppien väliltä. Sen sijaan koiralta puuttuvat IIB nopeat, anaerobiset lihassolut kokonaan. (Acevedo & Rivero, 2006, s. 283-303.)
Valjakkoajossa suoritukset ovat pääsääntöisesti submaksimaalisia, (pl. sprinttimatkat) ja tällöin suorituksen aluksi lihassupistusten energia tuotetaan rajallisista lihasten kreatiinifosfaatti- ja ADP-varastoista sekä glykogeenista. Mikäli suoritukset toistuvat useita päiviä perättäin, on ensimmäisenä päivänä pääasiallinen energianlähde hiilihydraatit, toki hieman suorituksen tehosta ja kuormituksesta riippuen. Suorituksen keston jatkuessa energiankäyttö muuttuu hiilihydraateista enemmän rasvoja hyödyntäväksi noin 20-30 minuutin jälkeen. Tässä kohtaa aikaisemmin mainitsemani lihassolujakauma tulee hyödylliseksi, sillä I, IIA ja IIX tyypin lihassoluilla on merkittävä potentiaali hyödyntää rasvoja energiantuotossa. Tämä tarkoittaa, että energiaksi käytetään mm. plasman rasvahappoja sekä lihaksen sisäisiä ja ulkoisia triglyseridejä. Koirilla on suurempi kapasiteetti kuljettaa vapaita rasvahappoja kuin useimmilla nisäkkäillä, ne voivat myös lisästä rasva-aineenvaihduntaansa rasvapitoisen ruokavalion avulla. Sen sijaa korkeahiilihydraattisella ruokavaliolla voi olla negatiivisia vaikutuksia koiran suorituskykyyn. Kilpailumatkasta huolimatta palautumisella on valjakkokilpailuissa suuri merkitys kilpailujen luonteesta johtuen (useita lähtöjä muutaman päivän sisään). (McKenzie ym., 2005, s. 1307–1312.)
Energiankäyttöön vaikuttaa oleellisesti myös kuormituksen taso, kun liikutaan tasolla 40% VO²max, pääasiallinen energianlähde on rasvat. Kun mennään 40%-70% välille VO²max käytetään sekaisin glukoosia ja rasvahappoja ja tätä suuremmassa rasituksessa pääasiassa glukoosia. (Wakshlag 2013, s. 93.)
Tyypillisen valjakkokoiran kokkoisella koiralla syke on levossa noin 40-60/min . Juostessa sen syke nousee noin 250/min – 300/min ja voi säilyä näissä lukemissa tuntien ajan. Valjakon pysähtyessä syke laskee melko pian 150/min. (Van Citters & Franklin 1969, s. 33-42.)
Harjoittamattomalla rekikoiralla VO2max on noin 180ml/kg/min -1 ja jo yhdeksän viikon reippaan harjoittelun tuloksena se nousi 198ml/kg/min-1 (Banse ym. 2007, s. 89-94). Grandjeanin (1993) mukaan huippukuntoisen valjakkokoiran hapenottokyky voi olla jopa 240mmol/kg/min. Vertailun vuoksi mainittakoon että hevosilla (puoli- ja täysveriset) Vo2max on mitattu tasolle 130 ml kg min-1 ja ihmis huippu-urheilijoilla VO2max 65–85 ml kg min. Toki koirilla maksimaaliseen hapenottokykyyn näyttäisi vaikuttavan merkittävästi myös rotu. Esimerkiksi hyväkuntoisilla labradorinnoutajilla mitattu VO2max oli 167ml/kg/min, mikä on selvästi alhaisempi verrattuna jalostettuihin kestävyysurheilijoihin, eli rekikoiriin. (Banse ym. 2007, s. 89-94.)
Valjakkoajo ei suinkaan ole riskitöntä. Kovimmissa pitkän matkan kilpailuissa koirilla on havaittu. maha ja suoliston vaurioita kilpailun jälkeen jopa 48 %:lla. Myös äkkikuolemia esiintyy lajissa säännöllisesti. (Connolly ym. 2020 s. 16.) Yleisesti valjakkokilpailut ovat erittäin vaativia koirille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kilpailumatkojen aikana (matkan pituuksista huolimatta) koilla esiintyy univajetta, fyysistä ylikuormitusta, vammariskit ovat suuremmat ja infektioherkkyys kasvaa. Lisäksi koirilla esiintyy ruokahaluttomuutta ja nestehukkaa. (Calogiuri & Weydahl, 2017, s.11.)
Valjakkosuorituksen kuormitus voi olla hyvin vaihteleva, vaikka matka olisikin vakio. Esimerkiksi sääolosuhteilla ja radan profiililla voi olla hyvinkin suuri merkitys kokonaiskuormituksen kannalta. Toki pitkillä matkoilla rasitus on tasaisempi kuormitusfysiologian kannalta, kuitenkin suomessa järjestettävissä kilpailuissa matkat ovat pääasiassa sprinttejä ja keskipitkiä.
2.2 Valjakkoajon vaatimat fyysiset ominaisuudet ja suorituskyky
Se millaisia ominaisuuksia valjakkokoira tarvitsee, riippuu siitä halutaanko sen juoksevan pitkiä matkoja vai sprinttimatkoja. Periaatteessa rekikoiraksi käy mikä koira tahansa, jonka voi opettaa vetämään rekeä ja juoksemaan valjakossa. Käytännössä kuitenkin pitkillä matkoilla geneettisillä kestävyysominaisuuksilla on suuri merkitys. (Connolly ym., 2020, s. 16.) Yleisesti voidaan kuitenkin ajatella, että valjakkokoiralta vaaditaan nopeutta ja kestävyyttä, kooltaan ne eivät saa olla liian suuria tai pieniä. Rakenteeltaan niiden tulisi olla kestäviä ja rakenteen mahdollistaa tehokas liikkuminen. Myös turkin paksuus on huomioitava ominaisuus, kuten myös lämmön- ja kylmänsietokyky. (Huson ym., 2010, s. 1-2, 14.)
Pitkissä suorituksissa valjakkokoirien tulee jaksaa juosta päivässä 150-1000 mailia useamman päivän ajan, joten kestävyysominaisuuksien vahvistaminen on oleellista.
Toisaalta esimerkiksi voima ja tietynlainen luonteen kovuus voivat nousta merkittävään rooliin olosuhteiden myötä (kova pakkanen, lumisade tms.) (Connolly ym., 2020 s. 16.) Valjakkokoirien tulee kestää harjoittelua 15-18km/h vauhdilla, mikä on lähellä myös kilpailuvauhtia pidemmillä matkoilla. Lyhempien matkojen vauhti sen sijaan on luokkaa 30km/h. (McKenzie ym., 2005, s. 1307–1312.)
Yhteenvetona voidaan pohtia, että sprinttimatkojen juoksijoiden halutaan usein olevan suurempia kuin pitkän matkan juoksijoiden, mutta kuitenkin siroja. Sen vuoksi sprinttereissä näkeekin usein käytettävän seisojaristeytyksiä. Kestävyyskoirissa taas suositaan enemmän alkuperäisrotuja kuten alaskan huskyjä. Valjakkokoiran täytyy tulla hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta siltä vaaditaan tiettyä itsenäisyyttä ja luonteen kovuutta. Valjakossa on huomioitava aina myös kokonaisuus, eli koirien sopusuhtaisuus toisiinsa nähden.
3 Koiran valmentaminen valjakkoajoon
Koiran valmentaminen valjakkoon aloitetaan tavallisesti jo nuorena ottamalla se valjakkoon mukaan yksittäisille lenkeille opettelemaan. Valjakon tärkein koira on johtokoira. Esimerkiksi McKenzie ym. (2005, s. 1307–1312.) esittävät harjoitusohjelmaksi pitkän matkan kilpailuun tähtäävälle valjakolle 4 x viikossa aloittaen kahdeksan kilometrin lenkeillä ja lisäten pituutta progressiivisesti seuraavien kuukausien aikana aina 80km asti. Treenivauhtina olisi hyvä pitää 15-18km/h. 15km/h harjoitteluvauhtia suosittelevat myös Templeman ym. (2020, s. 1-26).
Kesällä lämpötila aiheuttaa omat haasteensa kestävyysominaisuuksien harjoitteluun. Hyvin tavallista onkin, että valjakkokoiria aletaan nousujohteisesti harjoittamaan vasta kelien viilennyttyä. Valjakkourheilu lehdessä (2017) julkaistussa kirjoituksessa: Sopiva keli treeneihin? Kerrotaan yleisesti harrastajien keskuudessa sovelletusta 120 farenheitin säännöstä. Eli celsiuksiksi käännettynä, jos lämpötila on yli +15,5°C –älä aja ja jos se on yli +10° – +15,5° lisää ilmankosteusprosentti lämpötilaan, jos tuloksena on yli 80 – älä aja. Tämä ajatus perustuu ajatukseen ilmankosteuden heikentävästä vaikutuksesta (reki)koirien kykyyn jäähdyttää itseään. Arktisilla roduilla pidetään yleisesti ajorajana +10°- +12°C.
Valmennuksella pyritään koiran elimistön rasituksensietokyvyn kasvattamiseen. On tärkeää totuttaa jänteen, lihakset, luusto, hengitys- sekä sydän- ja verenkiertoelimistö asteittain kovempaan kuormitukseen. Harjoittelun avulla voidaan kehittää mm. plasman tilavuutta ja vahvistaa sydänlihasta. (Connolly ym. 2020, s.16.) Harjoittelun vaikutuksesta elimistön hapenottokyky kasvaa, sillä aerobinen harjoittelu lisää mitokondrioiden määrää, kapillaareja ja entsyymejä lihassoluissa. Nämä muutokset mahdollistavat tehokkaamman energiantuotannon lihastyön aikana. (Wakshlag 2013, 86-102.) Valmennuksen avulla pyritään siedättämään kudoksia kuormitukseen, jotta solujen vahingoittuminen voitaisiin ehkäistä. Tässä koiran oman antioksidanttijärjestelmän toiminnalla ja ravinnolla on oleellinen merkitys. Esimerkiksi E-vitamiiniä suositellaan vitamiinilisäksi aktiivisille koirille juurikin sen antioksidanttisten vaikutusten takia. (Kempe, 2017.)
Cerqueira ym. (2018) totesivat omassa tutkimuksessaan, että kohtuukuormitteinen kestävyysharjoittelu paransi aerobista kapasiteettia ilman sydän tai lihasvaurioita. Progressiivisessa harjoittelussa on kuitenkin huomioitava, että kuormituksesta palautuminen vie noin 48-72h ainakin ko. tutkimuksessa mitattujen markkereiden osalta (mm. CK, myoglobin, cardiac troponin, AST-aspartate aminotransferase, creatine kinase isoentzyme).
4 Valjakkokoiran ruokinta
Alaskan rekikoirakilpailuissa koirat juoksevat 250-300km/pv vauhdilla 15-20km/h useiden päivien ajan. Tällaisen suorituksen aikana energiankulutus voi olla jopa 50 000kJ/pv (n.12 000kcal). (McKenzie ym. 2005, s. 1307–1312.) Levossa koiran energiantarve 30kg koiralla on noin 970kcal /pv. Koiran luonteella ja arkiaktiivisuudella on toki tässäkin merkitystä, joten aktiivisella koiralla energiatarve voi nousta 1900 kcal/pv. Kuitenkin urheilusuorituksen aikana valjakkokoiralla energiantarve nousee 700-900 kcal/h. Valjakkokoirien energiantarpeeseen suorituksen aikana vaikutta kuitenkin merkittävästi vallitsevat olosuhteet; pakkanen, onko lumi pehmeää vai jäistä, matkat jne. On myös huomattava että kilpailujen aikana tulee väistämättä energiavajetta, sillä koiran ei ole mahdollista syödä saatika hyödyntää ravinnoksi niin suurta ruokamäärää kuin energiankulutus suoraan vaatisi. On arvioitu, että rekikoira voi syödä kilpailumatkojen aikana n. 2100kcal/pv (intake). Yleisesti ruokinta tulee aina suhteuttaa kuormitukseen, joten kevyemmillä kausilla, kuten kesällä, ruokintaa tulee keventää ja treeni/kilpailukaudella lisätä. (Wakshlag 2013, 86-102.)
McKenzie ym. (2005, s. 1307–1312) suosittelee, että pitkän matkan kisa/treenikoirilla ruoka sisältäisi yli 50% rasvaa (kokonaisenergiasta) ja yli 25% proteiinia. Wakshlag (2013, s. 86-102) suosittelee proteiinien määräksi 25-30% ME:stä ja painottaa, että sen tulisi olla laadultaan hyvin sulavaa ja eläinperäistä. Proteiinin laadun ja määrän vaikutuksesta eläimen suorituskykyyn on tehty muutamia tutkimuksia, joissa kasviperäisellä proteiinilla tai sen vähäisellä (vaikkakin laadukkaalla) saannilla oli negatiivisia vaikutuksia VO2maxin kehitykseen.
Yleisesti hiilihydraatteja saisi olla noin 10 % ME:stä, mikä on verrattaen vähän muissa lajeissa kilpaileviin koiriin nähden, myös hiilihydraattien laatuun on syytä kiinnittää erityistä huomiota (Wakshlag 2013, 86-100). Pitkäkestoisissa submaksimaalisissa suorituksissa, kuten valjakkoajo, on oleellista pyrkiä ehkäisemään elimistön glykogeenivarastojen loppuminen. On esitetty, että jatkuva harjoittelu yhdistettynä minimaaliseen hiilihydraattien saantiin voi johtaa jopa kumulatiiviseen lihasten glykogeenivarastojen hupenemiseen. Glykogeenivarastot vaikuttaisivat täydentyvän hitaammin, mikäli koiralle ei anneta hiilihydraatteja heti suorituksen/kuormituksen jälkeen. Huomioitavaa on myös, että ravinnon (riittävän) korkea rasvapitoisuus edesauttaa säästämään glykogeenivarastoja. (McKenzie ym., 2005, s. 1307–1312.) Esimerkiksi suorituksen jälkeen 30 minuutin sisällä annettu maltodextrin valmiste 1,5mg/kg on todettu parantavan lihasten glykogeenivarastojen palautumista. Tähän perustuen hiilihydraattipitoinen palautusjuoma on suositeltavaa palautumisen edistämiseksi lyhyemmillä matkoilla. Pitkillä matkoilla pääasiallinen polttoaine on rasvat, joten glykogeenitäydennyksellä ei ajatella silloin olevan juurikaan merkitystä. (Wakshlag 2013, 86-100.)
Riittävä vedensaanti on luonnollisestikin tärkeää harjoitteissa ja kilpailuissa. Stephens-brown & Davis (2018, s. 1149-1153) arvioivat rekikoiran vedentarpeeksi pitkän matkan kilpailutilanteessa jopa 40% kehonpainosta. Tässä tutkimuksessa ajettiin 3x74km 9h lepoajalla, jolloin vedentarpeeksi mitattiin 6,5l /pv. Vettä olisi hyvä annostella säännöllisesti taukojen aikana, myös harjoitellessa.
Kivennäis- ja hivenaineista kalsiumia ja fosforia ravinnossa tulisi olla 0,6-1,2%. Sisällöltään yli 60% rasvapitoisuudella olevaa rehua syötettäessä kalsiumin imeytyminen heikentyy, mistä ei lyhyellä ajanjaksolla ole koiralle haittaa, mutta pitkällä tähtäimellä on syytä huomioida ja näin ollen vältettävä liian rasvapitoista ravintoa. Suositeltavaa voisi olla syöttää osana ravintoa kaupallisia valmisteita, joihin on valmiiksi lisätty monipuolisesti kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja. Valjakkokoirien kivennäisaineiden tarpeesta ei ole saatavilla riittävästi tietoa, jotta eri aineiden merkityksestä voitaisiin vetää selkeitä johtopäätöksiä. (Wakshlag 2013, 86-100.)
Kijoittaja Pipsa Hirvonen
LÄHTEET
Acevedo, L.M. & Rivero, J.L. (2006). New insights into skeletal muscle fibre types in the dog with particular focus towards hybrid myosin phenotypes. Cell Tissue Res. 2006 Feb;323(2):283-303. doi: 10.1007/s00441-005-0057-4. Epub 2005 Sep 15. PMID: 16163488.
Banse, H., Sides, R., Ruby, B. & Bayly, W. (2007). Effects of endurance training on VO2max and submaximal blood lactate concentrations of untrained sled dogs. Equine and Comparative Exercise Physiology 4(2); 89–94 DOI: 10.1017/S1478061507811455
Calogiuri, G. & Weydahl, A (2017). Health challenges in long-distance dog sled racing: A systematic review of literature. Int J Circumpolar Health. 2017;76(1):1396147. doi: 10.1080/22423982.2017.1396147.
Cerqueira, J.A., Restan, W.A.Z., Fonseca, M.G., Catananti, L.A., de Almeida, M.L.M., Junior, W.H.F., Pereira, G.T., Carciofi, A.C. & de Camargo Ferraz, G. (2018). Intense exercise and endurance-training program influence serum kinetics of muscle and cardiac biomarkers in dogs. Res Vet Sci. 2018 Dec;121:31-39. doi: 10.1016/j.rvsc.2018.10.004. Epub 2018 Oct 3. PMID: 30316014.
Connolly, S. L., Nelson, S., Jones, T., Kahn, J., & Constable, P. D. (2020). The effect of age and sex on selected hematologic and serum biochemical analytes in 4,804 elite endurance-trained sled dogs participating in the Iditarod Trail Sled Dog Race pre-race examination program. PLOS ONE, 15(8), e0237706.
Huson, H. J., Parker, H. G., Runstadler, J., & Ostrander, E. A. (2010). A genetic dissection of breed composition and performance enhancement in the Alaskan sled dog. BMC Genetics, 11(1), 71. doi:10.1186/1471-2156-11-71
Kainulainen, A. (2017). Sopiva keli treeneihin? -120 farenheitin nyrkkisääntö. Valjakkourheilu. 2017 2/2017 s.18-19. Suomen valjakkourheilijoiden liitto ry:n julkaisu. https://www.vul.fi/isot-tiedostot/VUL-lehti_2_2017.pdf
Kempe, R. (2017). Valjakkokoirien myopatia. Koira konttori. https://koirakonttori.fi/2017/02/03/rekikoirien-myopatia/
Mckenzien, E., Holbrook, T., Williamson, K., Royer, C., Valberg, S., Hinchcliff, K. & Davis, M. (2005). Recovery of Muscle Glycogen Concentrations in Sled Dogs during Prolonged Exercise. Medicine & Science in Sports & Exercise, 37(8), 1307–1312. doi:10.1249/01.mss.0000175086.41080.01.
Reynolds, A.J., Carey, D.P., Reinhart, G.A., Swenson, R.A. & Kallfelz, F.A. (1997). Effect of postexercise carbohydrate supplementation on muscle glycogen repletion in trained sled dogs. Am J Vet Res. 1997 Nov;58(11):1252-6. PMID: 9361887.
Stephens-Brown, L., & Davis, M. (2018). Water requirements of canine athletes during multi-day exercise. Journal of Veterinary Internal Medicine, 32(3), 1149–1154. doi:10.1111/jvim.15091
Templeman, J.R., Thornton, E., Cargo-Froom, C., Squires, E.J., Swanson, K.S. & Shoveller, A.K. (2020). Effects of incremental exercise and dietary tryptophan supplementation on the amino acid metabolism, serotonin status, stool quality, fecal metabolites, and body composition of mid-distance training sled dogs. J Anim Sci. 2020 May 1;98(5):skaa128. doi: 10.1093/jas/skaa128. PMID: 32315027; PMCID: PMC7228677.
Van Citters, R. L. & Franklin, D. L. (1969). Cardiovascular Performance of Alaska Sled Dogs during Exercise. Circulation Research, 24(1), 33–42. doi:10.1161/01.res.24.1.33
Wakshlag, J. (2013). The role of nutrition in canine performance and rehabilitation. Teoksessa Canine Sport Medicine and Rehabilitation. Toim. Zink, M.C. & Van Dyke, J.B. Wiley Blackwell.
0 kommenttia